Uutta ja innostavaa
Onpa hienoa, että olet meidän tiimissä, työkaveri toteaa minulle hymyillen yhteisen työpäivän päätteeksi.
Myönteinen palaute antaa saajalleen kokemuksen yhteenkuuluvuudesta ja kompetenssista. Minä tulen nähdyksi ja tuo toinen huomaa minun työpanokseni. Koen olevani tärkeä ja merkityksellinen jäsen työyhteisössäni, ja siksi haluan sitoutua tiimiini yhä tiukemmin. Kehujen lisäksi kaipaan myös palautetta, joka saa minut kehittymään ja oppimaan uutta. Tällainen palaute arvioi työsuoritusta suhteessa sille asetettuihin tavoitteisiin ja auttaa konkretisoimaan toimia, joita tavoitteen saavuttamiseksi täytyy vielä tehdä.
Maria Rautavuori
Ei mitään niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Koronaepidemian ansionsa opimme aikaisempaa tehokkaammin käyttämään etäkokouksia ja -tapaamisia. Hyppäsimme pienryhmien monimuotokoulutuksiin, joissa yhdistimme webinaarin ja lähijaksot. Kehitimme valmennuksiamme vastaamaan paremmin asiakkaiden tilannetta. Näistä hyötyvät kaikki osapuolet myös tulevaisuudessa.
Heini Mäkilä
Lehden artikkelit
- Organisaation rakennusta Huuhkajien mallilla
- Kriisinhallintatyön näkymätön ase
- Seitsemän asiaa strategiasta
- Kuka sopii esimieheksi?
- Admicom saa oman vahvuusvalmentajan
- Vahvuusajattelun käsikirja
- Yrityksen keskeisin menestystekijä
- Johtamista muuttuvissa olosuhteissa
- Yksilön vahvuudet yrityksen voimavaraksi
- Tuoreet kasvot
- Talementin asiakkaat kertovat
- Uutta ja innostavaa