Esteettömyysvalinnat

Leipomo Salonen
Leipomo Salonen
Juha Salonen on johtanut perheyrityksenä säilyneen Leipomo Salosen toimintaa vuodesta 2003 lähtien.

Leipomo Salonen – menestyvää liiketoimintaa jo neljässä sukupolvessa

Leipomo Salosen menestysreseptin perustana ovat laadukkaat ja herkulliset tuotteet, hyvät ja pitkäikäiset asiakassuhteet sekä moitteeton toimitusvarmuus. 

Kukapa meistä ei olisi syönyt Leipomo Salosen tuoreita sämpylöitä, jotka ovat tuttuja kauppojen ja markettien hyllyiltä. Leipomo Salosella on myös laaja valikoima muita leipiä ja makeita leivonnaisia.

– Ydinliiketoimintaamme on valmistaa tuoretta ruokaleipää ja kahvileipää vähittäiskauppoihin, toimitusjohtaja Juha Salonen kiteyttää.

Yrityksen suurin, 6000 neliötä kattava leipomotila, sijaitsee Turun Vähäheikkilässä. Ruoka- ja kahvileipiä toimitetaan kauppoihin kuutena päivänä viikossa, ja työtä tehdään kolmessa vuorossa.

Yritys on kasvanut, kehittynyt ja menestynyt läpi vuosikymmenten. Mistä kaikki on lähtenyt liikkeelle, ja miten Leipomo Salosen tuotteista on tullut niin monen kuluttajan kestosuosikkeja?

Rohkea nuori nainen perustaa leipomon

Juha Salosen isoisän äiti, Johanna Valtonen, aloitti yritystoiminnan viime vuosisadan alussa. Hän siirtyi työstään pienen kaupan leipurina oman leipomon ohjaksiin vuonna 1905.

– Oli aika rohkea veto ryhtyä siihen aikaan sinkkuna yrittäjäksi, Juha Salonen kuvaa yrityksen ensi askelia.

Johanna palkkasi avukseen leipomoon yhden työntekijän, ja yhdessä he leipoivat perusleipää lähiseudun kauppoihin.

Vuonna 1907 Johanna meni naimisiin Nestori Salosen kanssa. Aviopari rakensi yhdessä talon, jonka kivijalkaan kauppa perustettiin. Talon tuvassa Johanna pyöritti leipomoa, joka menestyi hyvin ja jonka työntekijämäärä lisääntyi tasaisesti. Työntekijät saivat asua uuden rakennuksen vinttihuoneissa.

– Leipomo ja kauppa olivat myös tärkeä kohtaamispaikka alueen asukkaille, Juha Salonen kuvaa leipomon merkitystä.

1920-luvun lopulla leipomoa laajennettiin, ja vähän kauempanakin asuville asiakkaille toimitettiin leipää oman kuorma-auton kyydillä.

Johanna jäi äkillisesti leskeksi Nestori-puolison sairastuttua vakavasti vuonna 1932. Sinnikäs nainen jatkoi kuitenkin leipomotoimintaa lastensa avustuksella.

– Johannalla oli todella iso rooli yrityksessä lähes 50 vuoden ajan, aina kuolemaansa saakka vuonna 1953. Hän perusti yrityksen ja johti sen toimintaa. Hän ohjasi yritystä myös läpi historiallisesti vaikeiden aikojen kokien niin sisällissodan kuin toisen maailmasodankin kriisit, Juha Salonen kertoo.

iso liukuhihna

Sukupolvenvaihdoksia ja vahvaa kehitystä

Johanna Salosen kuoleman jälkeen leipomo siirtyi hänen lastensa hallintaan eikä yrityksellä ollut selkeää jatkajaa. Vuonna 1960 Johannan nuorin poika, Martti Salonen, osti vaimonsa Aino Salosen kanssa koko yritystoiminnan, eli kaupan ja leipomon. Myös Martin 15-vuotias poika Matti, Juha Salosen isä, aloitti täysipäiväisen työn leipomossa.

– Tästä alkoi vahva nousu ja leipomon kehittäminen. Martti keskittyi erityisesti leipomoon ja haki asiakaskuntaa aina vain kauempaa. Tuotantomäärät kasvoivat voimakkaasti, Juha Salonen kuvaa isoisänsä toimitusjohtajuutta.
Isommat tuotantomäärät tarkoittivat myös isompia tiloja. 1970-luvulla yritys muutti nykyiselle paikalleen Turun Vähäheikkilään. Tilaa tarvittiin aina vain lisää, ja sitä hankittiin kymmenissä rakennusprojekteissa. Aiempaa isompaa koneet ja laitteet tulivat mukaan kuvioihin, ja työtä tehtiin entistä enemmän koneiden avulla.

Juhan isä, Matti Salonen, otti vetovastuun perheyrityksestä vuonna 1985. Toinen sukupolvenvaihdos jatkoi leipomon vahvaa kehitystä.

– Yritys halusi laajentaa myös pääkaupunkiseudulle, ja niin aloitettiin yhdessä kolmen muun leipomon kanssa Perheleipurit-yhteistyöyritys. Se oli iso askel eteenpäin. Yhteisen tuotebrändin avulle saimme tuotteemme myyntiin kaikkiin kauppoihin ja koko Suomeen, Juha Salonen kertoo. Myöhemmin Leipomo Salonen osti Perheleipurien koko tuoreleipäliiketoiminnan.

Leipomoyrityksen johtaja neljännessä polvessa

Kolmannen sukupolvenvaihdoksen jälkeen Juha Salonen aloitti yrityksen toimitusjohtajana vuonna 2003. Hän oli tuolloin alle 30-vuotias, mutta toiminut yrityksen palveluksessa jo useita vuosia.

Kun Juha Saloselta kysyy, miten hän päätyi työhön perheyritykseen, vastausta ei tarvitse kauaa miettiä.

Tuotteiden on oltava valmiina aina juuri oikeaan aikaan ja logistisen ketjun on toimittava moitteettomasti.

– Olen kasvanut yrittäjäperheessä, ja lukion lopussa minulle oli selvää, että haluan tehdä työtä täällä. Se on tuntunut luontevalta, ja varmasti omat vahvuutenikin siihen vaikuttavat, Salonen kuvaa.

Hän silminnähtävästi nauttii omasta työstään ja saa siitä energiaa. Juha Salonen luotsaa menestyvää yritystä eteenpäin ja tarjoaa työpaikan monille ihmisille. Hänen aikanaan yrityksen henkilöstömäärä on kasvanut voimakkaasti ja liikevaihto jopa kolminkertaistunut. Miten tämä on tapahtunut?

– Yrityksen kehittäminen innostaa ja motivoi minua. Haluan jatkuvasti kehittää uutta ja viedä yritystä eteenpäin. Saan tyydytystä siitä, kun laadimme suunnitelmia, jotka sitten saadaan vietyä maaliin. Mitä haastavampia suunnitelmat ovat, sitä parempi, Salonen hymyilee.

iso leipuri kurkistaa

Strategisella johtamisella läpi vaikeiden aikojen

Kuten niin monissa yrityksissä, myös Leipomo Salosella painiskellaan maailman tilanteen aiheuttamien haasteiden kanssa. Viljan hinta on kallistunut, ja edessä voi olla myös ongelmia viljan saatavuuden kanssa. Kuitenkin perheyrityksen toimitusjohtaja Juha Salonen katsoo tulevaisuuteen luottavaisin mielin.

– Yritys on selvinnyt vaikeissa historian käänteissä aiemminkin. Liiketoiminta on pysynyt kannattavana läpi sisällisodan ja toisen maailmansodan, Juha Salonen kuvaa yrityksen yli satavuotista taivalta.

Menestys haastavissakin tilanteissa perustuu Juha Salosen mukaan kolmeen peruspilariin.

– Meillä on aina kiinnitetty huomiota hyviin asiakassuhteisiin. Osa asiakassuhteistamme on kestänyt jopa useamman sukupolven ajan. Tutkimme säännöllisesti asiakastyytyväisyyttä, ja otamme kaiken saamamme palautteen vakavasti, Juha Salonen kertoo.

Toinen menetystekijä perustuu toimitusvarmuuteen. Leipomo Salonen toimittaa tuoretta ruoka- ja kahvileipää yli tuhanteen ruokakauppaan kuutena päivänä viikossa. Tuotteiden on oltava valmiina aina juuri oikeaan aikaan ja logistisen ketjun on toimittava moitteettomasti.

– Kolmas menestystekijä on laadukkaat ja hyvät tuotteet, Juha Salonen sanoo.

Erilaiset sämpylät, tummat ja vaaleat leivät sekä makeat kahvileivät muodostavat laajan valikoiman, joilla vastata kuluttajien erilaisiin mieltymyksiin. Kestosuosikkien lisäksi Leipomo Salonen lanseeraa säännöllisesti uutuuksia kauppojen valikoimiin.

– Vuodessa meille tulee kymmenisen uutta tuotetta, Salonen kertoo.

Esimiestyön kehittäminen on tärkeää

Juha Salonen haluaa aktiivisesti kehittää yritystä – myös esimiestyötä. Kehittämishaasteet nousevat hänen mukaansa erityisesti kolmesta tarpeesta.

– Ensinnäkin tuotantomäärät ovat kasvaneet vauhdilla ja leipomon käyttöaste on lisääntynyt. Toiseksi meillä on töissä eri ikäisiä työntekijöitä. Eri sukupolvet tarvitsevat ja kaipaavat erilaista johtamista. Johtaminen on entistä vaativampaa, ja myös esimiestyötä on siksi tärkeä kehittää. Kolmanneksi meillä on sekä omia että asiakkaiden taholta tulleita laatujärjestelmiä, jotka ohjaavat vahvasti toimintaamme, Salonen kiteyttää.

Mitä hän kokee esimiesvalmennuksen antaneen yritykselle ja sen esimiehille?

– Valmennus on herätellyt esimiehiä pohtimaan omia työtapojaan ja sitä, miten johtaa käytännössä, työn arjessa. Esimiestyö on tärkeää, ja varmaan esimiehet ovat valmennuksen jälkeen hyvällä tavalla ylpeämpiä omasta työstään, Juha Salonen pohtii.

iso leipomokone

Leipomo Salosen linjastolla valmistuvat sämpylät kuuluvat monen suomalaisen kestosuosikkeihin, kertoo toimitusjohtaja Juha Salonen ylpeyttä äänessään.

 iso leipuri

Tuoreiden korvapuustien herkullinen tuoksu saa toimitusjohtajan aina hyvälle tuulelle.

iso leipalaatikko

Leipomo Salonen Oy

  • Toimittaa leipomotuotteita yli tuhanteen ruokakauppaan kuutena päivänä viikossa.
  • Perustettu 1905.
  • Toimitusjohtaja Juha Salonen.
  • 140 työntekijää.
  • Liikevaihto 24,1 milj. € (2021)
  • 6000 m2 leipomotilat Turun Vähäheikkilässä, lisäksi omat leipomot Turun Kupittaan Citymarketissa sekä Jumbon, Sellon ja Ison Omenan kauppakeskusten Citymarketeissa.

Tärkeitä vuosilukuja

  • 1905 Johanna Valtonen perustaa leipomon
  • 1907 Johanna avioituu Nestori Salosen kanssa
  • 1960 Martti Salonen toimitusjohtajaksi
  • 1985 Matti Salonen toimitusjohtajaksi
  • 2003 Juha Salonen toimitusjohtajaksi